sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Toiset rally-tokokisat takana

Tänään osallistuttiin Novan kanssa toista kertaa virallisiin rally-tokokisoihin. Tämänpäiväiset kisat olivat Laukaan Koiraharrastajien järjestämät, heidän treenihallillaan Vaajakoskella, joka oli meille puolituttu paikka. Siellä oltiin alkuvuodesta Krista Karhun koulutuspäivässä sekä sen lisäksi käytiin pari viikkoa sitten harjoittelemassa mölli-rallykisojen merkeissä. Tämänpäiväinen tulos meni kyllä paremmin, kuin osasin odottaakaan! Möllit menivät ihan kelvollisesti, joten ihan hirveää jännitystä "vieraasta paikasta" ei ollut etukäteen, vaikka aamupäivä menikin tyypillisen tapaan jännittäessä - luokkajärjestys kun oli tänään käänteinen, eli meidän vuoro oli vasta reilusti iltapäivän puolella.

ALO-luokan ratapiirustus

Itse ratasuoritus meni tänään tosi hyvässä vireessä, varmasti suurin vaikutus oli siihen se, etten itsekään jännittänyt yhtä paljon kuin viimeksi. Nova ei himmaillut, vaan tuli ihan reippaasti mukana ja erityisen ylpeä olen siitä, miten hienosti käännökset sujuivat! Parantamisen varaa on vielä eteen istumisissa, jotka sujuvat vähän laiskasti ja epätäsmällisesti - vaikkakin riittävän hyvin ainakin alokasluokan mittarilla. Sen tosin tiesin jo etukäteen olevan meidän heikko kohta, mutta treenaaminen sen osalta on jäänyt vähemmälle. Eipä niistä pistevähennyksiä kuitenkaan kertynyt.

Pisteitä tuli tänään huimat 99 pistettä! Kolmen muun koiran jakaessa sama pistemäärä, me sijoituimme luokan kolmansiksi. Ainoa virhepiste tuli epätarkasti suoritetusta "istu - maahan" -kyltistä, jossa Nova ensimmäisellä maahan -käskyllä nytkähti, mutta jäikin istumaan. Toisella käskyllä tuli sitten ihan mallikas maahanmeno. Tuomarin kommentit kieltämättä vähän naurattivat, kun kaavakkeessa lukee "Hyvin pysyy lapasessa, vaikka intoa piisaa :)" - kieltämättä kuulostaa ihan Novalta.

Videota on taas, tosin yksi nurkka jää vähän pimentoon, jossa tehtiin spiraali vasemmalle. Omaankin (kriittiseen) silmään meno näyttää aika mukavalta, mitä nyt vielä vähän voisi olla täsmällisyyttä paikoin.