sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Vuoden ensimmäiset kisat ja RTK2

Eilen osallistuttiin ensimmäisiin kisoihin tälle vuodelle, ei kovin pitkälle tätä vuotta tällä kertaa ehditty. Ohjelmassa oli taas rally-toko ja tavoitteena se avoimen luokan kolmas tulos jolla tulisi paitsi koulutustunnus niin myös luokkanousu voittajaluokkaan.

Rata ei ollut mikään helppo, siinä muiden kanssa jutellessa ennen luokan alkua kävi ilmi, että muillakin oli sama fiilis tulevasta radasta - paljon oli haasteita, sillä oli pyöritystä suuntaan jos toiseen ja muutenkin oli varsin tapahtumantäyteinen rata. Rataan tutustuessa tuli muutamaa väliä mallailtua vähän tarkemminkin, mm. juuri ennen hyppyä olevan kyltin jälkeen ei liian montaa askelta mahtunut ottamaan ja vähän jäi jännittämään että niinköhän ehditään joka tehtävä suorittamaan oikealla kohdalla. Toisaalta rata oli tosi mielenkiintoinen ja kiinnostava, kun koko ajan tapahtui jotain. Lisäksi oli muuten ensimmäinen kerta, kun meille osui kisaradalle houkutus, jossa vielä Novalle haastavat pallo ja pehmolelu...

AVO-luokan ratapiirustus

Radalle mennessä tuli hetkellisesti jännä paikka, kun odoteltiin lähtökyltille siirtymistä kun tuomari kävi siirtämässä houkutuksen esineet oikeille paikoilleen edellisen koiran koskettua niihin. Näin kuinka Novan huomio kiinnittyi vuorotellen nostettuihin esineisiin, aivan kuin merkiksi että nämä vissiin sitten noudetaan... ei muuta kuin rintamasuunta pois houkutuksesta, luopumiskäsky ja uudestaan lähtöasemiin kun tuomarikin palasi houkutuksen luota. Ihan sataprosenttisen varma en ollut,  etteikö Nova sinkoaisi heti lelujen luo, liekö siitä johtunut pieni säätö lähtökyltilläkin. Vaan ei se mihinkään singonnut, hyvin lähti mukaan ja houkutuksestakin selvittiin.

Tulokseksi tuli 89 pistettä, kahdella virheellä. Toisella kyltillä (istu, seiso, kierrä koiran ympäri) Nova ehti juuri niiata istumaan samaan aikaan kun minä pysähtymisen jälkeen lähdin jo liikkeelle. Tämä jäi itseltäni ihan huomaamatta (uusiahan se olisi kannattanut!) ja siitä tulikin harmillinen 10 pisteen virhe. Sen lisäksi yksi yhden pisteen kontrollivirhe, muita virheitä ei radalta tullut. Hyppykin meni tosi hyvin, tiukasta välistä huolimatta! Tulos oli siis hyväksytty ja sillä saatiin myös RTK2 koulutustunnus ja siirto voittajaluokkaan.

RTK2-mitali tuli!

Videotakin löytyy taas, siitä on tullut jo tapa ja itsekin tulee katsottua kriittisin silmin, että mitäs minä taas menin tekemään... Tällä kertaa vire oli aika hyvä ja mm. aikaisemmin vaikeuksia tuottaneet käännökset alkavat olla aika mallikkaan näköisiä.



Voittajaan suuntaaminen vaatii kuitenkin vielä jonkin verran lisätreeniä, mm. peruuttaminen on meillä vielä aika alkutekijöissään. Ihan heti ei siis ole voittajaluokan kokeita suunnitelmissa, mutta varmaan viimeistään syksyllä jos ei vielä keväällä tunnu siltä että oltaisiin valmiita siihen.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Nova 3 v!

Nova täyttää tänään kolme vuotta! Syntymäpäivän kunniaksi aamupalalla oli tarjolla lihakakkua nakkikynttilöiden ja raejuustohöysteen kera.

Paljon Onnea Nova!



Varsinaiset poseerauskuvat jäivät tällä kertaa ottamatta, koska minä olen ollut hieman laiska trimmaamisen kanssa viime aikoina. Eli poseerauskuvia tulee sitten, kun turkki on taas esiintymiskuosissa.